LITAF ULJANA JEVDOKIMOVA

Uljanan saavutuksia ovat mm 6 päivän juoksu New Yorkissa toukokuussa 2006 ja 2008 sekä useita maratoneja.

 

uljanakuva Suomen SCMT:n edustaja Uljana Jevdokimova (synt 1955) on kotoisin Venäjältä ja asunut Suomessa reilun 10 vuotta. Hän aloitti juoksuharrastuksen Suomeen muutettuaan 45 vuotiaana. Ennen juoksijauraansa hän on harrastanut uimista, akrobatiaa sekä ratsastusta.

Hänen saavutuksiinsa kuuluu useita maratoneja, paras tulos 4.48.44 elokuussa 2006. Toukokuussa 2006 hän osallistui 6 päivän juoksuun New Yorkissa juosten hienon tuloksen 245 mailia (394 km), sijoitus 12. Toukokuussa 2008 hän paransi 6 päivän tulostaan New Yorkissa, juosten 276 mailia (444 km), sijoitus 3. Edelleen toukokuussa 2009 hän paransi suoritustaan, juosten 299 mailia (479 km).

Toukokuussa 2010 Uljanan tavoitteena oli juosta ensimmäistä kertaa 10 päivän juoksu. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun tulivuori purkautui Islannissa ja viivytti kilpailupaikalle pääsyä viikolla. Kun lento vihdoin onnistui, hän kiirehti suoraan lentokentältä kilpailupaikalle ja aloitti 6 päivän juoksun 7 tuntia muiden jälkeen. Hieman vajaan 6 päivän kilpailun tulokseksi tuli 285 mailia (456 km).

Toukokuussa 2011 Uljana osallistui jälleen 6 päivän juoksuu. Hän juoksi 293 mailia (469 km) ja sijoittui omassa sarjassaan toiseksi.

 

 

uljana2.jpg

 

 

Parhaat tulokset

 

- 2 mailia 16.14 (2003)

- 1/2 marathon-HCM 2.07.55(2004)

- Self-Transendense Marathon 4.48.44 (2006)

- Self Transcendence 6 DAY RACE (2009) 299 mailia (päivittäiset kokaiaistulokset 65-117-162-4206-250-299 maila)

- osallistunut myös useaan 47 mailin kilpailuun, joista paras suoritus 10 tunnin aikarajassa 46 mailia

 

Uljanan tavoitteet ovat ultrajuoksuissa. Hänen suunnitelmanaan on juosta lisää ultrajuoksuja tulevaisuudessa.